lauantai 29. maaliskuuta 2014

Instagramistakin löytyy.

Ajattelin kertoa teille, armaat lukijat, että Heluna löytyy myös Instagramista. Siellä voi seurata pääasiassa geokätköilyyn liittyviä kuvia, mutta toki myös muutakin mitä tulee puuhailtua. Ajattelin myös näyttää teille muutaman jutun, sillä geokätköily on mahtava harrastus! Tässäpä siis muutama kuva tämänpäiväiseltä reissulta, johon sain mukaani 6 -v poikaseni. 

Kosken kuohujen keskellä pieni laavu

Polttopuita laavulle

Joen toisella puolella mahtavat sammalet

Ja myös muutama outoon seittiin kietoutunut puu.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

MiniEPO

Kyllä täällä hengissä ollaan. Ommeltu vain ei ole pitkään aikaan, eikä tehty kyllä muutakaan juuri. Perhepiirissämme on koettu tragedia, joka on vaikuttanut negatiivisesti kaikkeen huvittamiseenkin. 
Kunnes viime pyhänä kokoonnuimme taas ompeluryhmän kesken ompelemaan. Se oli kaikella tapaa voimaannuttava päivä, ja jotain valmistakin tuli.


Tämä huppari on pienimmälle miehelleni, koossa 98. Kaavana on ompeluryhmämme jäsenen piirtämä huippukiva EPOhuppari, joka siis on nyt myös miniversiona :) Täällä itselleni ommeltu EPO.


Tänä aamuna pikaisesti nappasin kuvat hupprista, pikkumies malttamattomana odotti vieressä. Taskut ja huput on nyt niin pop, joten huppu päässä on tänään kuljettu.


LANeilla valmistui myös kahdet saimi -housut samalle pikkukaverille, mutta niistä ei ole kuvaa. Täytynee nimittäin ryhtyä purkuhommiin; ompelukoneeni teki maailman kauheinta hypytikkiä kun siksakilla ompelin vyötärön ja lahkeet :(