perjantai 12. joulukuuta 2014

Tyttömäistä

Siskonflikoilla on syntymäpäivät hyvin lähellä toisiaan, joten niitä juhlitaan aina samalla kertaa. Joten myös lahjukset valmistetaan yhtäaikaa. Tällä kertaa ompelin tunikasetit. Törmäsin hienoon Liisa Ihmemaassa -trikooseen, josta tunikat ompelin. Kaavana Ottobren Maxi Dots, hihat pidennettyina ja ilman vetskaria. (Kaula-aukot olisi saaneet olla isommat, note to self.) Hihoiksi yksiväristä vähän tasapainottamaan värikästä kuosia.

Leggingsit myös Ottobren kaavalla, mutta en nyt muista kaavan nimeä. Tyttösten mitoilla tehty. Muutoin koot seteissä noin 116 ja 122. Tuli kivat ja tytötkin tykkäsivät. Kuva nyt on mitä on, hirmuisen valoisaa ei ollut eikä yövuoron päätteeksi kauheasti intoa muutakuin räpsäistä kuva ja painua maate ;) 


maanantai 24. marraskuuta 2014

Huivivaihto

Meillä oli ompeluryhmässä huivivaihto. Ompelin ystävälle trikoosta kolmiohuivin, jonka somistin mustalla pitsillä. Trikoo on taitettu täysleveydestä kolmioksi, joten siitä tuli aika iso ja paksu kun kangaskin oli aika paksua. Saa sen kuitenkin kaulaan mallattua, kokeilin, enkä melkein malttanut huivia eteenpäin lähettää :)




torstai 13. marraskuuta 2014

PupuLove

Viime postauksessa lupasin palata LANeilla valmistuneeseen paitaan. Vähäsen kesti tämä asiaan palaaminen, mutta tässä nyt olisi :)

Tämä ihana Kimperin PupuLove -neulos on odottanut vaatteeksi valmistumistaan jo todella kauan. Vihdoin sain tuhottua siitä palasen, kun ompelin nuorimmaiselle siitä miniEPOn. Mausteeksi vain mustavalkopilkullista trikoota hupun vuoriin ja mustat resorit. Kengurutaskun lisäsin, koska taskut nyt vain ovat niin kivoja :) Taskun koristetikkasin ystävän koneella.


Tästä tuli oikein kiva, juniorikin tykkäs. Ainut mikä harmittaa on se etten kantannut huppua, on aika iso ja sellainen "lörppä". Olisi ryhdikkäämpi kantattuna. Miksikö sitten en sitä kantannut? No, saumurini on alkanut hannaamaan paksuissa kohdissa. Hyppyyttää vasemmanpuoleista neulalankaa tosi ikävästi, niin että joutuu ompelukoneella fiksaamaan :(





sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Syksy!

Viime aikoina on käsitöiden tekeminen jäänyt vähemmälle. On tuntunut, että kun selviää töistänsä ja jonkinasteisesta kodinhoidosta, siinä on tarpeeksi. Siirtyminen takaisin kolmivuorotyöhön on vaatinut veronsa. Muutama mukava geokätköilypäivä on syksyyn kuitenkin mahtunut. Viikko sitten tuli 300 löytöä täyteen, jee! :)


Tämä on upea harrastus! Katsokaapa vaikka, minkälaisissa maisemissa viime sunnuntaina olen isäni kanssa pyörinyt Raippaluodossa.






Näiden kuvien upea puu löytyy vähän lähempää kotoa, kätkö sielläkin ;)


Eräänä aurinkoisena sunnuntaina näpertelin tikkujen, sammalten ja oksien parissa. Syntyi sinkkisankoon pieni maisema.




Ihana syksy!

Olen minä tänään ommellut, kun kokoonnuimme taas LANittelemaan ison akkaporukan voimin. Siitä sitten tuonnempana ;)


ps. Jos haluat seurata lähinnä geokätköilyyn ja muihin luontokuviin keskittyvä Instagram -galleriaani, löytyy se täältä, nimellä helunanhelmet :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hupparitunika

Tänään ihanat naiset kokoontuivat kesätauon jälkeen yhteen ompelemaan, toimittelemaan ja nauramaan. Ja meillä kaikilla oli nii-in mukavaa :)

Itse sain aikaiseksi hupparitunikan. EPOhupparin kaavaa pidentäen ja leventäen, ihanasta kaakelijoustiksesta. Helmassa kuminauha. Tuli aika kiva, vähän iso joistain kohdista mutta silti kiva, syksyksi sopiva vaate.






Pari viikkoa sitten oli pikkusiskoni syntymäpäivä, hänelle lahjaksi ompelin pussukan. Farkkukangas vanhojen housujen lahkeista, vetskari purettu jostain, vähän pitsiä ja pirteä vuori. Pisteeksi i:n päälle silitettävistä samettisista kirjaimista nimi kylkeen. 



maanantai 4. elokuuta 2014

Töihin

Loma loppui ja viime viikolla palasin töihin. Se ei olisi innostanut, joten pieneksi piristykseksi ompelin pikaisen paidan itselleni. Mallia otin valmiista paidasta, tässä on vain kaksi kappaletta. Kangas on jotain tekokuitujen esiäitiä, liukasta ja hyvin laskeutuvaa.

Paidan juju on selkäpuolella, jonne silitin kolme tähteä. Eivät tunnu hyvin pysyvän, harkitsen niiden tikkaamista mutta en ole vielä toimeen ryhtynyt. Valtavan laadukas kuva työpaikan peilin kautta :D


Löysin laatikoistani puuvillanauhaan sidottuja kiviä (kahvijaspista???) ja balin hopeaa. Sitä oli juuri täsmälleen avainnauhan mittaisesti, joten pieni piristys siitäkin arkeen paluuseen, kun löysin jemmoistani vielä tuollaisen klipsun. Koru ja avaimet samassa, kätevää :)



sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kesäpöksyjä akuuttiin tarpeeseen

Pienin poikasemme on nyt ollut ilman vaippaa, joten tuli akuutti tarve shortseille. Niimpä kaivelin trikoojämiä ja viime kesänä kivaksi havaitulla ja helpolla kaavalla ryhdyin töihin. 

Näihin pöksyihin menee aika vähän kangasta, joten ei tarvinnut korkata yhtään uutta.


Tätä pääkallokangasta ei ollut aivan riittävästi kahteen kappaleeseen, joten etukappaleen yläosan ompelin toisesta kankaasta. Lisäsimpä vielä taskut samasta kankaasta, tuli oikein kivat. Mutta voi, ei ne lähempää tarkastelua kestä, ompelukoneeni on ihan surkea joustavien ompelussa :(


 Tämä junakangas on mielestäni aivan ihastuttavaa!


Yksinkertaisen pirteät...


...saivat takamukseensa tähden :)


Pikkukaveri on niin hauska kun tykkää kovasti vaatteista. Halusi heti valmistuneet shortsit jalkaansa, ja kun seuraavat valmistuivat halusi ne jalkaansa ja innoissaan esitteli kaikille. Poika oli tyytyväinen, ja niin oli äitikin :)



lauantai 2. elokuuta 2014

Kesäkassivaihto 2014, osa 2

Ihana Matonkude blogista Mun Sun Meitin on toiminut pelastavana enkelinä, joten sain myös oman kesäkassini ♥ 


Kassin sain jo viikko sitten, mutta töihin paluu ja muu arki on ollut kuluneella viikolla niin täysivaltaista, että vasta nyt ehdin kassin esitellä.


Ihana, ihana, ihana! Herkullisen pilkullisen vihreä. Tilavakin on.

Molemmissa päädyissä hauskat rusetit.


Sisällä monenlaisia taskuja, yksi iso vetoketjullakin varustettu. Juuri niin kuin tykkään!


Kassi oli myös täytetty valmiiksi, aivan jo hengästytti kun ainavain lisää kaivoin taskuista. Ja sydäntä lämmittävä kirje myös mukana ♥ 


Olen niin iloinen, tyytyväinen ja kiitollinen ♥  Kiitos ♥ 




tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesäkassivaihto 2014

Osallistuin taas tänä vuonna Heidin Hullutuksia -blogissa järjestettyyn kesäkassivaihtoon. Lähetin kassin Haaveilua ja villalankaa -blogin Lauralle. Tämän ideoiminen ja ompelu oli taas tosi hauskaa :)

Toiveissa oli sininen tai turkoosi kassi, sattuipa sopivasti löytymään omasta varastosta kivaa kangasta. Kassiin ompelin pitkän hihnan ja vetoketjun.


Sisällä tietysti tasku kännykkää varten. Vuorikankaana hauskaa kirppikseltä löytynyttä lumihiutalekangasta ja välissä fleece tuomassa jämäkkyyttä kassiin.


Odottelin omaa kassiani ennen tämän bloggaamista, mutta taisin tällä kierroksella jäädä ilman :(

edit.
Parini perheessä on ollut sairastelua, eli ihan oikeasta syystä eikä tahallaan on kassini jäänyt tekemättä. Elämä on arvaamatonta. Mutta kuitenkin oma pettymykseni on silti mielestäni sallittu. En tarkoittanut loukata ketään,  erityisestikään pariani, selvennykseksi tämä.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kassi kesään ja tarpeeseen

Viime viikolla ompelin kassin. Olimme lähdössä töistä laivalle, ja tiesin että lykkään koko reissun ajan pyörätuolia. Joten tarvitsin laukun, jota saan kannettua ilman käsiä, joka on pieni mutta kuitenkin tarpeeksi tilava omille tavaroille sekä lisäksi asiakkaan lääkedosetille ja muutamille muille tarpeellisille jutuille. Otin oman kukkaroni mittapuuksi ja leikkelin kankaan.


Laukun kankaan olen joskus löytänyt Eurokankaasta. Vuorin leikkelin vanhasta lakanasta ja vetoketju on purettu jostain vanhasta kassista. Päällikankaan ja vuorin välissä on fleecekerros antamassa ryhdikkyyttä laukulle, ja se toimii kivasti. Sisällä on tietysti tasku puhelimelle.


Tästä tuli tosi kiva! Ainoastaan nyt kuvia katsoessa harmittaa että taskusta näkyy saumurilla tehdyt reunahuolittelut. Muuten kyllä ompelu sujui ja kaikki meni kuin Strömsössä :)




lauantai 14. kesäkuuta 2014

Sammalpolulla

Ihana PaaPiin suunnittelema Sammalpolku vihreässä värissä pääsi vihdoin työn alle. Olin kahden vaiheilla teenkö mekon vai t-paidan, päädyin sitten t-paitaan. Kahdesta syystä; ensinnäkin pienin poikanen pyysi heti kun näki minun kangasta levittelevän että hänkin haluaa siitä paidan, ja toiseksi jemmassahan on vielä tätä kahta muutakin väriä... :)


Kaavana jo ennenkin testattu ja hyväksi havaittu Summer Basic. Hihansuut käänsin niin että leikattu reuna jäi päällimmäiseksi, ja sauman alle laitoin pitsiä. Kaula-aukon käänsin ensin samalla tavalla, mutta siinähän kävi niin että kaula-aukko lerputti hervottoman kokoisena. Leikkasin sitten samasta kankaasta suikaleen ja huolittelin kaula-aukon sillä. Sauma on turhan paksu ja kupruilee paikkapaikoin, mutta ei niin häiritsevästi että olisin viitsinyt purkaa.


Valtavan hienot sovituskuvat työpaikan peilin kautta :D Mutta paidasta tuli tosi kiva, tykkään!


Lopuksi vielä muutama kesäkuva puutarhasta ja muualtakin.









torstai 22. toukokuuta 2014

LANitellen

Viime viikonloppuna kokoonnuttiin jälleen EPOnaisten kesken, ompelemaan, juttelemaan, nauramaan <3 

Jotain pientä jopa valmistui. Pienimmälle miehelleni setti; housut ihanan värisestä vihreästä velourista, kaavana Saimit. Vihreä on pikkukaverin lempiväri. Väri on vääristynyt, se on oikeasti tummempi mutta en saanut sitä kuvaan parempana.


Paidassa kaavana on Little Lamb jostain Ottobresta, johon lisäsin miniEPOsta hupun. Sopi ihan hyvin, sattui olemaan miniEPOn takakappale hukan teillä. Kangas trikoota. Huomasin hupun ommeltuani että olen näköjään venyttänyt miehustan kangasta niin että yksi liikennemerkki on ihan muodoton. Päätin kuitenkin etten anna sen häiritä, ei se menoa haittaa :)


Poika oli taas ikionnellinen, olisi halunnut heti illalla kotiuduttuani kamppeet päällensä. Seuraavana päivänä sitten sai pukea ne päiväkotiin.


Huput on ihania! Housuista kysyttiin heti että onko taskuja.



Itselleni leikoin jo olemassa olevan kivan paidan mukaan teepparin. Halusin löysän mallin, on kiva pitää toppia alla niin että sieltä vähän vilkkuu väriä.


Tasossa kuvattuna näyttää säkiltä, mutta päällä kivempi.


Ja koska näissä lempihousuissani ei ole taskuja missä kantaa töissä avaimia ja työpuhelinta, piti siis ommella tasku. Iso tasku. Voisi sanoa että ompelin taskun paidalla :)


Pitsisomisteet tietysti.



Pieni kurkistus puutarhaani. Tai puutarha on ehkä hieman väärä sana, mutta on mulla siellä muutama kohdetta joita kuopsuttelen ja kaivelen, tongin ja istuttelen, rakastan <3 Kivet, kivikkokasvit, mehitähdet, ne on mun suosikkejani. Ja pionit! Yhdessä penkissä oli ihana pinkki pioni, joka kukki muutaman kesän, ja nyt se on menehtynyt :( Ostin toiseen penkkiin korvikkeen, toivottavasti se pysyy hengissä ja alkaa kukkimaan.

Pihassamm on kaivonrengas, jossa on putkessa veden pääsulku. Renkaan olen täyttänyt mullalla ja siellä kasvaa sammalta, mehitähtiä ja jokin kivikkokasvikin, ja tietysti kiviä.


Toisesta penkistä löytyy romuromantiikkaa <3


Täällä on helle, kesä tuli aivan yllättäen! Odotan kovasti jo viikonloppua, että saa taas olla päivät pitkät ulkona ja putsailla penkkejä, kanniskella kiviä ja kaivella multaa kynsien alta. Kivaa kesää teillekin kaikille!