sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

"Nähnä!!!"

Pienin poikaseni on keksinyt koko joukon omia sanoja, kun sanojen oikein sanominen ei vielä tahdo 1,5 -vuotiaalta onnistua. Yksi pojan lempipuuhia on iltaisin katsella äijän (=isä) kanssa nähnä (=tähtiä) ikkunasta. Poika tunnistaa tähden muodon, joten tämänkin mekon nähdessään äitin päällä totesi että "nähnä!!!"


Tämä on Bubble Pocket, Ottobresta 5/2011. Nyt ompelin sen trikoosta. Omalla koollani tein, muokkasin sen verran että kavensin vyötäröltä alaspäin yhteensä 12 cm helmaa, enkä laittanut helmaan kuminauhaa, joka siihen ohjeen mukaan tulisi.


Mekko istuu täydellisesti! Kankaan kohdistamisen kanssa olisi voinut olla tarkempi, mutta toisaalta en kyllä olisi voinut olla yhtään tarkempi. Kangas nimittäin riitti juuri ja juuri, olisin halunnut tähän pienet hihatkin mutta kangas ei tosiaan riittänyt. Asettelin kaavatkin kankaalle niin tyhmästi että takasivukappaleet piti leikata väärin päin. Sitä ei kyllä käytössä huomaa, eikä noita tähtien kohdistuksiakaan, kuvissa kaikki korostuu.


Tässä tuli myös kokeiltua ensimmäistä kertaa trikoosuikaleella huolittelua, ja samoin sitä etten ommellut niitä ensin renkaaksi vaan suorana ompelin ja venyttelin sitä mukaan kun huristelin. Oli kyllä kätevää, ei tarvinnut mittailla ja tuli kerralla hyvät! Tästä tuli oiva työvaate, taskut ovat ihan ehdottomat kun avaimet ja puhelin pitää olla aina mukana. 


Mutta tuo kangas... Voi elämä, mistähän sitä löytäisi sellaista kangasta joka pysyy hyvänä käytössäkin?! Kainaloiden alta kangas on jo nypyllä, ja hienoinen nukka peittää koko vaatetta. Ja hamosta on käytetty vasta pari kertaa ja pesty kerran. Ei kovin hauskaa ommella muutaman käyttökerran jälkeen taas uutta kun kangas ei kestä :(

Sitten loppuun vielä pieni piristys meidän tämän päivän "juhlalounaalta" :) Fb:ssä näin joskus kuvan tällaisesta ruoasta, ja näytin sitä pojille. He ovat siitä asti kinuneet tätä, ja nyt sitten sitä saivat. Ja lautaset tyhjenivät ennätystahtia :D






9 kommenttia:

  1. ihana mekko! ja ite kanssa miettinyt, että mistä sitä löytäisi hyvää kangasta enää... no jny ei sitä ainakaan enää ole... Lillestoffit ja Znokit pysyny mulla parhaimpina...

    VastaaPoista
  2. Hieno bubble!! Mun trikoinen bubble on tylsästi kokonaan musta. Ja hauska idea tuo spagetti-nakki ruoka. Pitää kans kokeilla. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno Bubble ja ihanat nakkispagetit! :)

    Mun blogissa on sulle pieni haaste ;)

    VastaaPoista

Ilahdun sanoistasi :)