perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tervetuloa, meillä arvotaan!

Arvonta on päättynyt! Julkistan voittajan viikonlopun aikana.


Tervetuloa Helunan Helmien uuteen kotiin! Muuton kunniaksi järjestän arvonnan, ihka ensimmäisen koko bloggaamiseni historiassa. Olen blogannut Vuodatuksen puolella jo vuodesta 2006 asti, eli eiköhän nyt olisi jo aika?!

Palkintoina on seuraavaa:

1. Helmirannekoru. Voittaja saa toivoa väriä ja kokoa, muun suunnittelun toteuttaa Heluna parhaakseen katsomalla tavalla :) Osat tulevat olemaan sterlinghopeaa ja kivihelmiä.

2. T-paita lapselle. Voittaja saa toivoa väriä ja kokoa, mutta muuten mennään taas Helunan mielen mukaan. Huomionarvoista on se, että koska Helunalla on vain poikasia, omistamani kankaatkin ovat värimaailmaltaan sen tyylisiä ;) Toki on mainittava myös se, että eihän se kuitenkaan rajaa tyttöjen paitoja pois, ehei.

Sääntöinä on seuraavaa:

1. Saat yhden arvan kommentoimalla tätä postausta. Olisi kiva kuulla mistä tänne tiesi löysit.

2. Toisen arvan saat kun liityt lukijaksi. 

3. Kolmannen arvan saat, kun linkität blogissasi tämän postauksen. Voit käyttää alla olevaa kuvaa.

4. Arvonta alkaa n-y-t nyt, ja loppuu 11.5.2012

5. Kerro kommentissasi myös monellako arvalla olet mukana ja kumpaa palkintoa havittelet. Muista laittaa myös vähintään nimimerkki, nimettömiä arpoja ei hyväksytä :)










39 kommenttia:

  1. Mukaan heti yhdellä arvalla. Suoraan facebookista tulin ja tänne tieni löysin ;). Tyttöjen paita tulisi meille, saa olla sellainen unisex-tyylinen.

    VastaaPoista
  2. 2 lippua ja haluun tytölle 122cm paidan :)

    VastaaPoista
  3. kahdella arvalla mukana. tulin feissarin ompeluryhmän kautta. ja helmikoru olisi mieluinen. jos vaan on turkoosia helmiä niin se olisi ihana. sopisi mun turkooseihin korviksiin <3

    VastaaPoista
  4. Kolmella arvalla mukana ja rannekorua tavoittelen. Mun toiveissa olisi vihreän sävyinen koru.
    Tänne löysin, erään nimeltä mainitsemattoman facebook-ryhmän kautta... ;)

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana. Tieni tänne löysin Facebookin ompeluelämää ryhmästä. Tykkäisin vihreästä helmirannekorusta.

    VastaaPoista
  6. FB:n OE:n kautta minäkin tänne löysin :) Mukana arvonnassa tottakai!

    VastaaPoista
  7. Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa rannekorua :) Tänne löysin OE:n kautta!

    VastaaPoista
  8. Vanhasta blogista hypätty uuteen :) kahdella arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  9. Yhdellä arvalla mukana. Tulin OE:n kautta =)

    VastaaPoista
  10. Tulin ja osallistun. Kahdella arvalla.

    Tyttöjen paitaa minäkin toivoisin, jos voittaisin, koossa 110. On ne vaan niin heinoja nää paitas!

    VastaaPoista
  11. Facebookin kautta tulin :) Kolmella arvalla mukana, linkitin arvonnan Lasten tapaan-blogiini.
    Mieluisesti tavoittelisin tuota paitaa, itsellänikin on poika, joten värimaailmakin saisi olla sieltä ;)

    VastaaPoista
  12. Mukana kolmella arvalla, tavoittelemassa palkinto kakkosta eli lasten t-paitaa. Liityin blogisi lukijaksi ja linkitin arvonnan omasta blogistani :)

    Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  13. Kolmella arvalla tavoittelen t-paitaa tytölle. Koko mielellään aika pieni, koska hän, jolle paita tulisi, on vielä syntymättä :)

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana! Ja ehdottomasti tahdon rannekori (turkoosi on mun lemppi väri).

    Mä jouduin tänne kun olin etsimässä googlen kautta koku lasten paita tai kangas. :)

    sari_riippi@yahoo.com

    VastaaPoista
  15. HelmiMummolta yksi arpa: toiveena rannekoru väri:musta malli: nuori mies.

    VastaaPoista
  16. Kolmella arvalla mukana ja t-paita pojalle olisi kiva :) Toisesta blogista linkin kautta löysin tänne :)

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukana. Helmirannekoru olis kiva ! Löysin tänne toisen blogin kautta :)

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana! Löysin jostain blogista surffaamalla... Tavoittelen poikien paitaa koossa 104.

    VastaaPoista
  19. Olen mukana yhdellä arvalla. Kehtaanko edes tunnustaa, mutta löysin tänne juuri ensimmäistä kertaa ja niinkin proosallisesti kuin bloggerin `seuraava blogi` nappulaa painelemalla kunnes tässä kohtaa pysähdyin.
    Pojan paidaas kokotoive olisi noin 110 cm.

    VastaaPoista
  20. Mukana kahdella arvalla ja pojalleni paidan ottaisin jos voitan :)

    VastaaPoista
  21. Mukana helmirannekorun arvonnassa kahdella arvalla.
    Onnea matkaan kaikille <3

    Sannuski

    VastaaPoista
  22. Kolmella arvalla lähden tavoittelemaan rannekorua. Ranne 17 cm ;). Mustana/punaisena.

    *Kommentointi
    *Liityin lukijaksesi (löysin sinut, kun ilmoittauduit kesäkassi 2012 -vaihtoon blogissani)
    *Sivupalkissa löytyy kuva linkkeineen arvonnastasi :)

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan. Toisen blogin kautta löysin tieni tänne ja nyt havittelen vihreän sävyistä rannekorua.

    VastaaPoista
  24. Kaksi arpaa.

    Löysin vasta tämän blogin ja tykästyinkin heti!

    VastaaPoista
  25. Kaksi arpaa. Minäkin löysin vasta juuri ja tykkään :)

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla haaveilemassa t-paidasta. Blogissasi olen tutustumassa koruhommiin nyt kun tänne löysin. Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla tavoittelemassa t-paitaa :) Kiitos blogista, löysin tänne aikoinaan muistaakseni facebookin kautta...
    -Shiva-
    suddenconnection(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Ja täällä uusi lukijaksesi liittynyt =D
    Tuon kesäkassivaihdon tiimoilta sinut löysin.

    Kahdella arvalla mukana siis.
    Koetan onnentuuriani tuossa t-paita arvonnassa.
    104 cm tytölle tulis se sitten käyttöön.
    Voi kun onnistaiskin!

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla mukana! :) Blogiisi löysin kun tulin vastavierailulle kommentoituasi minun blogissani! :) Mikäli onni suosii, pojalle teeppaari ois kiva!

    VastaaPoista
  30. Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa teepparia (unisex 110). Löysin tänne OE:n kautta ja liityin lukijaksikin, tosin olen jo aikasemminkin piipahdellut! ;)

    VastaaPoista
  31. Oe:n kautta löysin. Yhdellä arvalla mukana t-paitaa koossa 98 pojalle tavoittelen. :)

    VastaaPoista
  32. Osallistun kolmella arvalla:)
    Paita olisi ensisijainen toive puolivuotiaaalle pojalleni :)
    Linkitän arvonnan blogissani
    http://paivankkaroitajavesisadetta.blogspot.com/

    VastaaPoista
  33. ai niin ja löysin made for apes blogin kautta :)

    VastaaPoista
  34. Kolmella arvalla mukana, ja toiveissa olisi T-paita tyttärelleni. :)

    (kuva linkitetty: http://titi-uu.blogspot.com/ )

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla ollaan mukana :) Blogiin eksyin fb:n ryhmän kautta.

    Meille kelpaisi tytön (tai unisex) t-paita koossa 80cm.

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana. KiKiDuun blogista tieni tänne löysin. Ja toiveissa olisi t-paita kokoa 92cm.

    VastaaPoista
  37. Kolmella arvalla mukana :) Kikiduun blogin kautta löysin tänne:)
    Koruun toivoisin pinkkisävyisiä kiviä. T-paita tulisi 110cm kokoa käyttävälle pojalle.:)

    VastaaPoista
  38. Yhdellä arvalla mukana.

    -Tuija-

    VastaaPoista

Ilahdun sanoistasi :)